Näytetään tekstit, joissa on tunniste blog. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blog. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, toukokuuta 29, 2010

Tapasin blogaajia Tallinnassa

maj128_2010 071

Tapasin 25. – 26.5.2010 blogajia Tallinnassa. Eestiläisten blogaajien määrä on pudonnut viime vuoden 8 000 tasolta 6 500. Huomattavaa pudotusta ei kuitenkaan luettu merkkinä kirjoittamisen hiipumisesta. Alkuinnostuksen jälkeen monet jättävät ajatustensa julkaisemisen sikseen. Lukuisat siirtyvät Facebookin, Twitteriin ja muihin vuorovaikutteisiin keskusteluympäristöihin. Blogaaminen muistuttaa perinteistä kirjoittamista ja sen jatkaminen vuodesta toiseen edellyttää intohimoista suhdetta itse kirjoittamiseen. Eihän tätä muuten jaksaisi tehdä, jollei kirjoittaminen tuntuisi mukavalta.

keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010

Kirjoittaisinko vähemmän ja paremmin?

maj11_2010 161 Julkaisin alkukantaista html-pohjaista Wiirilä Werkossa Wiikottain “blogia” vuodesta 1997 pitkälle 2000-luvun puolelle, kunnes poistin sen verkosta, kun ei ollut aikaa sisällön päivittämiseen. Ideat ja aiheetkin olivat kuluneet loppuun. Joskus julkaisen historiallisen aineiston uudelleen.

Valmistelen parhaillaan osallistumistani Tallinnan BlogFest-tapaamisen Olümpia-hotellissa 25. toukokuuta 2010. Mitä olen oppinut blogaamisesta, verkkojulkaisemisesta ja sosiaalisesta mediasta viimeisen viidentoista vuoden aikana? Puhun siellä sosiaalisen median mahdollisuuksista Suomen ja Eestin välisessä yhteistyössä.  Minulta kysyttiin, miten vuorovaikutteista mediaa voi hyödyntää työkaluna kansainvälisessä kaupassa?

  • Blogit, Twitter, Facebook, LinkedIn, Buzz, Jaiku, Wiki, Ning
  • Muotiblogit ovat oiva esimerkki: paljon lukijoita ja aktiivista kommentointia
  • Itsenä brändääminen, uskottavuuden rakentaminen, lukijapiirin kerääminen

Alussa kirjoitin vain “little”-juttuja itselleni. Televisio-ohjelman “"Wirby the Global Village” jälkeen sain lisää lukijoita ja lisäsin kirjoittelua. Varsinaisen blogaamisen aloitin vuonna 2004. Kuusi vuotta myöhemmin tunnustan, että ensin on kirjoitettava paljon roskaa, jotta ylipäätään oppii kirjoittamaan. Tulevaisuudessa haluaisin kirjoitta vähemmän, mutta paremmin.

  1. Yritän olla huolellisempi
  2. Panostan kielihuoltoon
  3. Yritän taustoittaa tarkemmin
  4. Blogini eivät ole journalismia
  5. Blogini tukevat ammattikirjoittamista
  6. Nämä ovat edelleen henkilökohtaisia muistivihkoja
  7. En kirjoita lukijoita varten, koska en tiedä keitä he ovat
  8. Kirjoitan omia ideoita ja ajatuksia auki: blogini ovat oppimisen apuvälineitä

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Barcamp tavoitteellisesta verkkoläsnäolosta

Juttelin eilen Skypessä Tuijan kanssa tilaisuudesta. Syyskuu olisi ajankohtana sopiva. Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.

Tavoitteellinen verkkoläsnäolo - kiinnostaisiko seminaari aiheesta?

: "Bloggaaminen ja muu verkkoläsnäolo on yleensä tavalla tai toisella hyötyä tavoittelevaa. Voisi jopa kärjistää, että bloggaajat voi jakaa kahteen kategoriaan: niihin, jotka ovat tunnistaneet ja osaavat artikuloida motiivinsa ja niihin, jotka eivät osaa. "

Tuija pohtiaa aihetta blogissaan "Tuhat Sanaa".

"Pohdin 2006 syksyllä (Mistä aikaa bloggaamiselle), että tyypillinen ja yleinen tavoitteellisen bloggaamisen motiivi on verkostoituminen. Poliittinen bloggaus nostanee päätään kunnallisvaalien lähestyessä. Uran kehittäminen ja halu tulla potentiaalisten uusien työnantajien huomaamaksi motivoi joitakin, samoin myyminen, markkinointi, oppiminen ja opettaminen. Monille bloggaaminen on työskentelymuoto yhteistyöprojekteissa. Hankkivatpa jotkut blogiinsa sijoitettavilla mainoksilla sivutulojakin."

Petri Kolan esittely:

Tutkija Petri Kola TaiKista heitti tämän blogin kommentissa an idean markkinointiaiheisen epäkonfferenssin järjestämistä. Petri Kola osallistui ensimmäiseen Helsingissä pidettyyn BarCampiin ja piti formaatista. Samoin ruotsalainen Disruptive Media tuntui hänestä aiheiltaan osuvalta. Ideaa jatkokehiteltiin Jaikussa.

Tässä kommentoin (visualradio = Helge) podcastia Jaikussa:

@Tuija ja @pe3, hieno podcast-esitys, joka tiivistää tavoitteet mainiosti. Onko tuo teidän keskustelu Skypestä äänitetty? Mitä ohjelmaa käytät Tuija? BarCampin kieli ei tarvitse olla englantia. Maassa maan tavalla. Kieliversio ehkä jos haluaa ulkomaalaisia mukaan. Petri, otit onnistuneesti kantaa minun "bisnesintresseistä" ja ilmaisu "firmat ovat kusessa" sosiaalisen median soveltamisen suhteen on myös ihan naulan kantaan.

  • Substanssi muotoutuu tilaisuuden aikana
  • Läsnäolijat rakentavat sisällön
  • Tavoitteellinen verkkoläsnäolo
  • Verkko- ja firmaroolit sopivasti sekaisin
  • Avoin keskustelufoorumi
  • Yksilön kannalta
  • Toimintaa omilla kasvoilla
  • Viime kädessä läsnäolijat ovat ihmisiä
Kirjoitan aiheesta lisää Sotkamosta. Nyt autoa pakkaamaan ja matkaan.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

Pitäisikö blogeja ja uutta mediaa pelätä?

Sähköinen media tarjoaa näkyvyyden pienille ja tuntemattomille yrityksille. Sosiaalisen median lupaukset ovat tätäkin suuremmat. Yritys voi rakentaa kumppanuuksia H. Moilasen verstaasta maailman ääriin, jos niin tahtoo.

Mutta monet yritykset ja yrittäjät suhtautuvat yhä mediaan pelon sekaisin tuntein. Blogit, Facebook, Jaiku, Twitter ja sosiaalisen median alustat on valtaosalle yrityksiä vierasta maaperää. Miten niihin pitäisi suhtautua?

Julkisuutta halutaan säädellä ja kontrolloida. Mitä jos kerron yrityksestä liikaa? Vaihtoehtona on kertoa niin vähän ettei siitä ole vastaavaa hyötyä.

Verkkokeskusteluissa epäonnistunut tuote tai palvelu saa kuulla kunniansa. Aina julkisuus ei ole myötäkarvaa silittävää. Pitäisikö isoa pahaa mediaa pelätä?

Miltä näyttää kolikon toinen puoli? Mitä kaikkea näkyvyys ja julkisuus voi tuoda tullessaan? Jatkan teeman käsittelyä

sunnuntai, maaliskuuta 16, 2008

Suomalainen muotiblogi menestyy

Muotiblogit ovat suosittuja myös Suomessa. Hesari kirjoitti kajaanlaisesta muotibloggaajasta, jolla on 1500 lukijaa päivässä. Hyvä tulos, mutta ruotsalaiset muotineitoset vetävät jopa 20 000 lukijaa vuorokaudessa.

  1. Blogilta odotetaan persoonallista otetta
  2. Ahkera kirjoittaja vetää lukijoita
  3. Oman äänen kehittäminen on vaativa tehtävä

Käsityöläisten "knitting blogit" ovat meillä korkeassa kurssissa. Politiikan piiristä Kasvi lienee eräs luetuimpia. Hänen blogia luetaan enemmän kuin vihreitten omaa nettilehteä.

Lisäsin tähän, kun kerron linkistä Leena Valtasen blogiin (17.4.2008)

Näiltä nuorilta voi ainakin oppia sen, miten bloggaja kerää kävijöitä. Esitän uudelleen kysymyksen itselleni: pitäisikö minunkin esitellä garderoobiani? Ei syytä huoleen, jään tänne heilumaan high-tech ja innovaatioympyröihini. Arvostan luovia kirjoittajia ja itsensä ilmaisijoita.
  • Colour me: Juulia Valtanen, 18 v.
  • Hän kuvaa itseään omassa huoneessaan (persoonallisia kuvia ja postauksia)
  • Vaatteet hän ostaa kirppareilta ja kaupoista
  • Blogia lukee 1 500 päivittäin
Näin hän kommentoi Hesarin jututa omassa blogissaan: "Sivustoaan varten Valtanen suunnittelee asukokonaisuuksia kaupoista ja kirpputoreilta löytämistään vaatteista. Sitten hän kuvaa vaatteet itsensä päällä ja kertoo jotain omasta päivästään."

About Me

18-vuotias tyttönen purkaa garderoobinsa ja mielensä sisältöä.


16. maaliskuuta 2008

no se lehtijuttu

Oli multa kaks lausetta! Eikun ihan hyvä juttuhan tuo näytti olevan, ei mennyt osaltani onneksi bimboiluksi.

KULTTUURI

Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja

Lähellä Kajaanin kirkkoa on valkoinen kerrostalo, jonka yläkerran asunnossa on 18-vuotiaan abin Juulia Valtasen oma huone. Tässä huoneessa sijaitsee myös joukkotiedotusvälineen toimitus.

Ruotsin tunnetuimmat muotibloggaajat vetävät jopa 20 000 lukijaa päivässä. Arvostan JL:n saavutusta, koska hän esiintyy aidosti suomalaisena teininä; viileesti!

maanantaina, maaliskuuta 03, 2008

Bloggaaminen on paljon helpompaa

Suomen sodan alkuvaiheista kerrotaan, että kuningas Kustaa IV Aadolf oli Tukholmassa uutispimennossa. Valtakunnan kaukaisessa itäosassa oli alkanut viikko sitten sota, mutta kuningas ei vielä tiennyt siitä - aavisti kyllä. Sota ei tullut yllätyksenä.

Kuinka kunigas sai tiedon siitä, että venäläiset olivat tulleet yli Kymijoesta ja olivat edenneet Hollolaan, Mäntsälään ja Sipoon kirkolle.

Optinen lennätin oli aikansa informaatioteknologian huippua ja Ruotsi kommunikaation edelläkävijä. Vain Ranska oli sitä modernimpi - Napoleon sai tietoja samankaltaisen optisen lennättimen avulla.

Valtakunnan itäraja Kymijoella oli niin valtavan kaukana. Pohjanlahtea ei ankaran talven ja ahtojäiden vuoksi käynyt ylittäminen, Suomeen oli kuljettava Tornion kautta.

Turkulaisen Abraham Edelcrantzin kehittämän optisen lennättimen taulussa oli yhdeksän läppää, joilla oli lukuarvot 1,2 ja 4. Eckerön optisen lennättimen huipulla oli kymmenen läppää, joita voitiin avata ja sulkea köysien avulla. Läpillä pystyttiin muodostamaan 1024 koodia.

Armeijan päämajasta Helsingistä oli lähtenyt kuriiri viemään tietoa Tukholmaan. Kuriirilta kului viikko päästä Ahvenanmaan läntisimpään osaan Eckeröhön, mutta sieltä sanoma ylitti meren muutamassa minuutissa.

Sotilaallisia viestintätarpeita varten oli koodikirja, jossa valmis lause "Ruuti alkaa loppua" tai yksittäinen sanan "Kymijoki", tavu tai kirjain.

Lennätinlinjan seuraava asema Eckeröstä Tukholman suuntaan oli Signalskärillä 15 kilometrin päässä keskellä Ahvenanmerta. Sieltä mantereelle Grisslahamniin oli 30 kilometriä. Mantereen puolella oli vielä 13 linkkiasemaa - ja viesti saapui kuninkaanlinnaan: venäläiset olivat tulleet yli Kymijoen.

Signalskärillä oli vahdittava kaukoputkella molemmissa horisonteissa häämöttäviä lennätinasemia, tunnista toiseen, päivästä toiseen. Joskus viestin saapumisesta ilmoitettiin myös kanuunanjysäyksellä. Mutta vahdissa oli oltava, huolimattomuudesta seurasi sakko tai ruumiillinen rangaistus.

Signalskäretillä asui tuohon aikaan viisi perhettä. Elämä oli ankaraa: talvisaikaan pyydettiin hylkeitä. Lennätinasema työllisti monta miestä, sillä koko valoisan ajan piti tähystää. Keskellä talvea työvuoro oli lyhyt, tylsä ja ankea.

Viestintäväline ei tarjonnut viihdettä, ei ollut YouTube, ei musavideoita. Sitten, hyytävänä pakkaspäivän iltana, juuri ennen auringonlaskua - karkauspäivänä 29.2.1808 tasan 200 vuotta sitten - läpät kääntyivät 15 kilometrin päässä Eckerön Storbyn tornissa. Nopeasti kiskottiin köysillä omat läpät samaan asentoon.

Läpät Eckerön tornissa vaihtuivat. Taas sama kuvio omaan torniin ja niin edelleen. Suuri uutinen oli lentänyt miesten päiden ylitse halki Ahvenanmeren. Viesti ehti meren yli juuri ennen pimeää. Grisslehamnista eteenpäin lennätintä ei enää voitu käyttää, vaan kuriiri lähti viemään viestiä kuninkaalle yötä myöten.

Tieto oli perillä kuninkaanlinnassa aamulla 1. maaliskuuta 1808.

Optinen lennätin edellytti tietysti hyvää näkyvyyttä. Mikäli näkyvyyttä ei olisi ollut, olisi varmaan kuriirin pitänyt lähteä ylittämään Ahvenanmerta jäitse. Ahto- ja ajojäät tekivät sen erittäin vaaralliseksi, mutta myös tavallisen postin oli ylitettävä meri kahdesti viikossa. Arvopostin oli kierrettävä koko Pohjanlahti.

Signalskärin optinen lennätin toimi vuoteen 1808 asti, kunnes venäläiset tuhosivat sen. Amerikkalaisten taannoisessa Irakin hyökkäyksessä tuhottiin ensin viestintäyhteydet. Irakilaisen sodanjohdon yhteys joukkoihin katkaistiin. Sen jälkeen kuviot ovat muuttuneet sissi- ja kaupunkisodan suuntaan. Yhtenäisen armeijan sijasta taistelua jatkavat itsenäisinä soluina toimivat isku- ja itsemurhajoukot. Itseohjautuvat organisaatiot pystyvät toimimaan äärimäisissä olosuhteissa käyttäen hit- and run taktiikkaa.

Viesti olisi ollut vaarassa ja joka tapauksessa myöhästynyt vieläkin enemmän. Olosuhteet Ahvenanmerellä olivat ilmeisesti erittäin vaikeat, sillä armeijan ylipäälliköksi nimitetty Wilhelm Mauritz Klingspor ei ryhtynyt oikaisemaan Tukholmasta meren poikki vaan oli lähtenyt melkein kuukautta aiemmin kiertämään Suomeen Tornion kautta. Se oli huikean pitkä matka reellä. Ja hänellä ainakin oli kova kiire.

Viestinnän tehokkuudella on ratkaiseva merkitys nykyaikaisessa "markkinasodassa". Nykyään pienimmilläkin yrityksillä on käytössään tehokkaammat työkalut kuin 1808 Euroopan mahtivaltiolla Ruotsilla. Haasteenamme on tänään, mediakohun valtavuudesta johtuen, löytää keinot viestimme perille saamiseksi. Nopeutta, tehoa ja kaistaa on riittävästi, työkalut ovat nopeita ja helppokäyttöisiä, mutta osaamisen siirtämistä jarruttavat sekä viestin lähettäjien että vastaajien kyky muotoilla ja tulkita monimutkaistuvaa ja jatkuvaa tietovirtaa.

Lähde: Ilkka Malmberg HS Suoemen sotaa käsittelevä artikkeli.

lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Ebba von Sydow kova likka bloggaamaan

Hesari esitteli 25. tammikuuta 2008 lehdessä - KOTI & TYYLI -osastollaan 25 vuotiaan Ebba von Sydowin, joka blogeillaan tyhjentää muotivaatteet hyllyiltä ja vaaterekeiltä.

Ebba on tytöille suunnatun Veckorevyyn-lehden verkkojulkaisuun päätoimittaja, jonka muotiblogi Ebbas blogg kuuluu monen suomalaisenkin nuoren nettisuosikkeihin.

Ruotsin luetuinta muotiblogia seuraa viikkottain kaikkiaan noin 70 000 ihmistä.

Bloggaava Ebba poikkesi Suomen Helsingissä, missä hän optikkoketjun Specsvers lehdistötilaisuudessa kertoi kevään 2008 trendeistä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Ebba jakaa muotioppejaan Suomessa. Ruotsissa yritykset kutsuvat hänet taajaan vastaavien tapausten vetonaulaksi.

Valovoimainen Ebba mieltää itsensä muotitoimittajaksi tai lifestyle-journalistiksi, joka kirjoittaa nuorille kuin kavereilleen.

Moni vaatevalmistaja näkee Ebban potentiaalisena myynninedistäjänä. Suomessa Ebban "rättialan" vinkeistä saattaisi olla apua, koska käytämme ruotsalaisiin nähden huomattavasti vähemmän rahaa vaatteisiin.

Hänen mielestä "ruotsalaisetkin ovat käytännöllisiä, mutta silti muodikkaita". Elämme nopeassa ja pinnallisessa maailmassa, jossa ensivaikutelmalla on tärkeä asia.



lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Kuluttajien nettijutut kiinnostavat?

Yrityksiä kiinnostavat
kuluttajien nettijutut

Perjantai 14.12.2007 klo 12:25 (päivitetty pe 12:25) STT

Suomalaiset yritykset ovat erittäin kiinnostuneita kuluttajien nettikeskusteluista. Tutkimusyhtiö InterQuestin tekemässä kyselyssä yli 80 prosenttia yrityksistä piti tärkeänä tietää, mitä yrityksestä puhutaan internetissä.

Helge: Tämä on mielestäni uutta. Blogit ovat pitkään olleet Suomessa ns. EVVK kamaa.

Yli puolet yrityksistä kertoi seuraavansa kuluttajien nettikeskusteluja ja blogeja. Lähes sama määrä ilmoitti haluavansa hyödyntää keskusteluja nykyistä paremmin.

Helge: Yli puolet, kuulosta suurelta.

Seurantatiedon hyödyntämisessä ollaan kuitenkin vasta alkutaipaleella. Vain kymmenen prosenttia keskusteluja seuraavista yrityksistä sanoi hyödyntävänsä tietoa liiketoiminnassaan.

Helge: Heikot signaalit kiinnostavat, mutta ei tiedetä, mitä tehdä.

Useimmiten seurantatietoa käytettiin tuotekehittelyssä ja markkinoinnissa. Muutamissa yrityksissä keskusteluja käytettiin asiakaspalautteena.

Helge: Tuntuu liian järkevältä.

InterQuestin kyselyyn vastasi alkusyksyllä 350 suomalaisyritysten markkinointi-, myynti- ja viestintäpäättäjää ja johdon jäsentä. - STT

Helge: Pieni otos selittää korkeat numerot. Oikealla valinnalla numerot saadaan suuriksi.

Kytken Jaiku keskustelun tänne.


lauantaina, lokakuuta 27, 2007

Avoin Yhteistyö

AVOIN GLOBAALI INNOVATIIVINEN YHTEISTYÖ. Kirjoitin aiheesta Sotkamossa ja laitan tekstin editoituna verkkoon, koska voin viitata siihen ja tuoda nähtäväksi uusia piirteitä ja argumentteja.

Noudatan kuitenkin alkuperäistä tekstirunkoa...

Terveisiä Sotkamosta, olemme viettäneet poikkeuksellisen pitkän aikaa Kainuussa tänä vuonna, mutta teemme viikonlopuksi paluuta etelään, Loviisaan.

Keskustelimme jalostusyksikkönne tarpeesta rakentaa uusia suhteita puutuotteiden kansainvälisten loppukäyttäjiin. Tuo asia jäi soimaan päähäni ja päätin ehdottaa uutta vuorovaikutteista viestintämallia.

Olen toistakymmentä vuotta osallistunut verkottuneen yhteistyön ja sosiaalisen median kehittämishankkeisiin sekä hankkinut itselleni nimeä bloggaajana kotimaassa että kansainvälisesti.

Kirjoitan itse päivittäin kolmella kielellä aktiivisesti:

  • Suomi
  • Englanti
  • Ruotsi

Verkottumisemme on erittäin laajaa ja vankkaa. Pystymme kumppaneittemme kautta kirjoittamaan monilla kielillä ja sovittamaan sanomamme alue-, maa- ja markkinakohtaisesti. Segmentoinnin ja täsmäviestinnän mahdollisuudet ovat erittäin suuret. Yritysbloggaaminen on:

  • edullista
  • aikaa säästävää
  • vähemmän matkustamista ja enemmän tehoa

Kirjoitan useita blogeja ja olemme laajentamassa palvelujamme ns. CORPORATE BLOGGING suuntaan. Yritysblogit yleistyvät meillä rivakasti high-tech ja mediayrityksissä, mutta teollisuus, metsäteollisuus, metalliteollisuus ja pk-yritykset eivät ole vielä hyödyntäneet Web 2.0 sovelluksia (vuorovaikutteisuus ja helppous) juurikaan.

  • Blogit
  • Sosiaalinen Media
  • Facebook
  • Second Life
  • Twitter
  • Jaiku (myös mobile)

Miten palvelu toimisi? Voisimme lähteä liikkeelle jostain viestintäalueesta, ensin yhdessä miettiä, millaiseen vuorovaikutukseen tähäätte, ja aloitamme aiheesta kirjoittamisen.

Blogeja ja mikroblogeja voi soveltaa uuden tuotteen lanseerauksessa, tai kun haluatte syventää yhteistyötä vaikkapa puurakentamisen arkkitehtien kanssa. Ehkä haluatte testata rakentamisratkaisujen kiinnostavuutta yleisön keskuudessa. Vaihtoehtoja voi olla monia.

  • Kotimaa
  • EU (Eurooppa)
  • Globaali
  • Maakohtainen
  • Aluekohtainen
  • Täsmäprojekti

Miten me toimimme? Ryhdymme kirjoittamaan aiheesta. Mieleeni tulee ajatuksia nolla-energiataloista, puurakentamisen uusista trendeistä, rakentamisen uusista organisaatiomalleista jne. Teemme ensin tikusta asian ja ryhdymme keräämään kohdealueelta kiinnostuneita keskustelukumppaneita.

Bloggaamisen etuna on kustannustehokkuus. Uusia teemoja ja tuotteita voi testata ilman paino-, matka- tai messukuluja (emme sulje niitä pois, kyseessä ei ole joko/tai vaan uusi, aikaisempien rinnalle tai tueksi sopiva tapa).

Bloggaaminen tapahtuu etätyönä ja itseohjautuvasti. Parhaat blogit, myös yritysblogit, ovat tyyliltään henkilökohtaisia (persoonallisia). Haastamme lukijat vuoropuheluun.

Yritysblogit soveltuvat myös organisaation sisäiseen viestintään. Blogi on oiva tapa keskustella laajan organisaation kanssa yrityksen tavoitteista, tapahtumista jne. Blogeja voi myös julkaista intranetissä.

Mitä palvelumme maksaisi? Tarvitsemme tarkemman tarvekeskustelun, mutta kuvitellaan intensiivistä bloggaamista kolmella kielellä, joka mahdollistaisi keskittymisen aiheeseen, niin xxxx euroa per blogi per kuukausi plus ALV 22 %. Tämä tarkoittaisi silloin jatkuvaa kirjoittelua ja vuorovaikutusta kohderyhmien kanssa.

Saamme nopeasti näkyvää aikaiseksi. Liikkeelle päästyämme rohkaisisimme esimerkiksi tuotepäälliköitä ja asiantuntijoita osallistumaan kirjoittamiseen. Tiedämme kokemuksesta, ettei ns. VIRTUAALISEN ORGANISAATION rakentaminen tapahdu käden käänteessä. Voisimme yhdessä tuoda teollisuuteen aivan uudenlaisen viestintäkulttuurin.

  • Blogeissa voimme myös hyödyntää kuvaa, videota ja puhetta

Laitan tässä esimerkin KK-Netin blogista, josta näkee lukijakunnan laajuus:

  1. Biotech http://smartroad.blogspot.com/
  2. Biotech visitors http://feedjit.com/stats/smartroad.blogspot.com/map/

  3. KK-Net http://kk-net.blogspot.com/
  4. KK-Net visitors map http://feedjit.com/stats/kk-net.blogspot.com/map/

Karttaesimerkit osoittavat 100 viimeisintä kävijää. Lukimääriin voidaan vaikuttaa otsikoinnilla ja aihevalinnoilla. Tällä hetkellä biotech blogimme vetää paljon väkeä eri puolilta maailmaa. Kirjoitamme aiheesta osana laajaa kehittämishanketta, joka on ollut työn alla vuoden verran. Rakennamme biotekniikan ”Jaakko Pöyryä” (International Biotechnology Microbiology) osaavien kumppanien kanssa.

Kirjoitan myös Taloussanomissa ja Kauppalehdessä, joissa esim. Nokian www.ovi.com lanseeraus tuotti muutamassa päivässä 3 500 lukijaa ja nelisenkymmentä kommenttia. Kirjoitan myös ulkomaalaisiin ns. kansalaisjouralismi-medioihin. Pystyn niissä viestittämään erittäin laajalle lukijakunnalle. Olen mukana kehittämässä HULIQ nimistä palvelua.

Olemme harkinneet tämän palvelun tarjoamista suomalaisille suuryrityksille. Mieluiten kirjoittaisimme aiheista, teemoista ja ihmisistä, joita tunnemme.

Mitä luontevampaa kirjoittaminen on, sitä parempia tulokset ovat.

  1. Tunnemme metsäteollisuutta
  2. Tunnemme rakentamista Euroopassa
  3. Tässä esimerkki trendikkäästä yhteistyökumppanista http://inhabitat.com/ (Tuli tänään Twitterin kautta Saksasta)

Tunnemme hyvin alan työkalut ja keinot lukijoiden generoimiseksi. Ajattelin kokeilla kepillä jäätä, kun mieleeni jäi myös KNOWLEDG MANAGEMENT kehityshankkeenne. Näihin kaikkiin voisimme tuoda henkilökohtaisen panoksen ja näkökulman. Tikusta asiaa ja puukekeskustelua! Toivotamme hauskaa viikonloppua

Mitä mieltä olet? Soveltuisiko tällainen toiminta tarpeisiinne?

Terveisin

Helge

maanantaina, elokuuta 27, 2007

Vuorovaikutteisuus

Netin keskustelupalstat ja blogit ovat jo aktiivisia keskustelupaikkoja yritysten toiminnasta ja tuotteista. Keskustelut ovat kuitenkin yksisuuntaisia, jos yritykset eivät osallistu niihin. Blogeissa käydään paljon ulkopuolista keskustelua. Totta on, harvat suomalaisyritykset ovat oivaltaneet vuorovaikutteisten medioiden käyttökelpoisuuden.

Useimpien yritysten verkkopalvelut ovat samalla tavalla yksisuuntaisia: niistä puuttuu kuluttajan mahdollisuus saada äänensä kuuluville. Web 2.0 on nostanut pintaan vuorovaikutteisuuden uudella tavalla, vaikka vuorovaikutteisuuden lupaus on ollut tarjolla toistakymmentä vuotta.

Internetin käyttäjäyhteisöt voisivat parhaimmillaan toimia yrityksille kultakaivoksena tuotekehityksessä ja uusien ideoiden kehittämisessä. Harva suomalaisyritys on kuitenkaan vielä keksinyt, miten noita hyviä ideoita voisi lähteä netistä louhimaan.

tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Yhteisön rakentamisesta

Keskustelimme tänään Huliq yhteisön rakentamisesta. Yhteisöllisyys on ollut esillä muissakin yhtyeyksissä.

Oletan, että se talouslehti, joka onnistuu bloggaajien ja lehden välisen yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden rakentamisessa, tulee onnistumaan ja menestymään pitkällä tähtäyksellä.
  1. Ihmisten halu kuulua joukkoon
  2. Yhteisöön kuulumisen motivointi
  3. Mikä motivoi hajallaan olevia kirjoittajia?
Yhdeksi työvälineeksi oivalsimme blogin. Tarvitaan myös muita keinoja:
  1. Joulujuhlat
  2. Virtuaalisten aluetoimistojen rakentaminen (virtual regional offices)
  3. Blogi, joka antaa vihjeitä, ohjeita ja neuvoja
  4. Bloggajat eivät ole ammattijournalisteja
  5. Mikä on uutinen?
  6. Miksi paikallisuus kiinnostaa?
Lupasin kirjoitta näistä teemoista:
  1. Suomeen tyrkyllä olevat ydinvoimalat
  2. Matkailukohteet: ihmiset etsivät, minne matkustaa
  3. Matkailuaiheiset kirjat kiinnostavat

tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Hidas ajattelu

Mitä yhteistä on ajattelevalla mielellä ja tietotekniikalla? Hyvä esimerkki on blogi. Blogi on kuin ajattelukeidas. Voin pysähtyä tähän ja katsella omaa ajatteluani. Sosiaalinen verkko (media) mahdollistaa hitaan ajattelun. Sanat kasvavat sormieni kautta, näppäimistö siirtää ne valkoiselle lumelle, josta ne erottuvat; voimme lukea mitä tarkoitan.

perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Maailmankylässä kaikki hyvin

MAAILMANKYLÄSSÄ MULLIN MALLIN

Keskeinen teoria globalisaatiossa on McLuhanin maailmankylä-teoria, jossa maailma vähitellen, tekniikan kehityksen kautta, kutistuu pieneksi kyläksi, jossa ihmiset ovat yhtä lähellä kuin heimossa ihmiset kylän keskusaukiolla. Tekniikka on poistanut tai poistaa välimatkat.

UUSI HALLITUS JA GLOBALISAATIO

Uusi hallitus lupailee uusia keinoja globalisaatiokehityksen haltuunottoon. Miten luodaan uusia työpaikkoja halpamaihin siirtyvien tilalle? Toisaalta Suomessa kamppaillaan samanaikaisesti vaikeutuvan työvoimapulan kanssa. Toivotamme tervetulleiksi ulkomailta tulevaa työvoimaa ja osaamista. Olisi hienoa, jos Suomi muuttuisi uudelleen kiinnostavaksi ulkomaalaisten sijoittajien kannalta.

MIHIN PK-YRITYKSEEN SIJOITTAISIN?

Mihin ulkomaalaiset sijoittajat voisivat rahojaan laittaa? Missä ovat luovan talouden innovaatiot ja kasvuhakuiset teknologiayritykset, jotka määrittelevät tulevien trendien suuntia? Mitä meillä on Nokia klusterin ulkopuolelta, joka aidosti kiinnostaa ulkomaista pääomaa? Tunnemmeko riittävän hyvin omat taskumme?

BLOGEISTA APUA

Miten blogit voisivat auttaa? USA:ssa blogit, podcastit, webcastit ja keskustelupalstat tekevät tunnetuksi pienyrityksiä, joista emme muuten tietäisi yhtään mitään. Ahkerat kirjoittajat ja sisällöntuottajat tuovat esille tuntemattomia tekijöitä. Miten meillä? Mielestäni meille ei ole vielä kehittynyt vastaavaa keskustelukulttuuria. Corporate Bloggerit loistavat poissaolollaan.

PIENTEN JULKISUUSHAKUISUUDESTA

Suomen taloustiedotus on suuryritysvaltaista. Suuryritysten johtajat eivät meillä bloggaa. Pienet yritykset eivät meillä välttämättä hae julkisuutta, koska toimivat niin kapeilla alueilla tai B-to-B että eivät tunne tarvetta julkisuudessa olemiseen. Mutta blogeja voi soveltaa myös projektien hallinnassa ja täsmämarkkinoinnissa.

CORPORATE BLOGGING

Corporate blogging saattaisi palvella pienten ja teräväkärkisten yritysten tiedotustarpeita. Monet pk -menestyjän myynnin rakenne on 5 % kotimaata ja loput vientiä. Tiedotustarpeen kärki on ulkomaisessa tiedonvälityksessä. Suomalainen blogosphere, blogiavaruus voisi kehittyä siihen suuntaan, että palvelisi näiden maailmalle suuntautuvien pk-yritysten tarpeisiin. Mitä mieltä olette?

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Bloggaajan päiväkirja

BLOGGAAJAT KAUPPALEHDESSÄ

Miltä näyttää bloggaajan päiväkirja? Innostuin ideasta ja aiheesta Kauppalehden bloggaajat tapaamisen jälkeen, ajellessani Helsingistä Loviisaan. Mietin, mitä kaikkea ihminen päivän aikana tekee? Keskiviikko 28.3.2007 ei rakenteeltaan poikkea suuresti normaalista. Helsingissä käyntejä on muutama kuukaudessa, joskus viikoittain. Olen iloinen siitä, etten tarvitse olla liikenteessä päivittäin. Hoidan suurimman osan työstäni verkon kautta. Käytän paperia ja bensiiniä entistä vähemmän. Milloin biodiesel tulee asemille? Säästääkö se aidosti luontoa? Paljonko biodiesel maksaa tankilla? Menovettä voi valmistaa puunjalostusteollisuuden jätteistä, soijapavuista, sokeriruoista, maissista, porkkanoista ja nahistuneista salaateista. Autot kulkevat kohta vihanneksilla. Ostetaan Oslasta säkillinen kurkkuja, ja ei kun menoksi.

Kello 09.00 Aamu valkenee aurinkoisena Loviisassa

Avaan tietokoneeni suhteellisen myöhään. Järjestelen pöydälläni olevia papereita, luen muutaman lehden. Haen kupin kahvia, en ehdi laittaa itselleni voileipää, kun puhelin soi, eräs head-hunteri soittaa, kertoo olevansa maisemissa. Aloitan keskustelun kertomalla, että minulla on pähkinöitä suussani. Yritimme sovitella aikataulujamme, mutta emme saa aikaan tapaamista tälle päivälle. Luen sähköpostini. Normaali määrä, poistan spamit ja kirjoitan blogiini Biodieselistä.

Kello 10.00 Mikrobiologiaa

Kasaan ajatuksiani, hahmottelen raporttia. Paljonko maailmassa on paperikoneita? Miten metodi sopii Bioreaktoreiden toiminnan (fermentointi) tarkkailuun? Maailmanlaajuiset vesien laadun tarkkailussa on suuri potentiaali. Olen käyttänyt aikaani maailmanlaajuisen biodiesel potentiaalin haarukointiin. Laulaja Willie Nelson on ryhtynyt mannekiiniksi. Amerikkalaiset osaavat popularisoinnin

Kello 11:32 Sähköposti Kiinasta

"Paine kasvaa Kiinassa" bloggaaja haluaa tietää, miten Presson tilastopuoli toimii. Lupaan hänelle selvityksen tämän päivän Kauppalehti-Presso –tapaamisen jälkeen. [Kirjoitin asiasta palattuani Loviisaan].

Kello 12:00 Syömme lounasta toimistolla

Painonhallintaohjelma on tepsinyt. Kiloja on kadonnut seitsemään ja vyötärö on ohentunut. Olen iloinen uusista kesähousuistani, jotka ostin viime vuonna Italiasta, mutta joita en ole vielä pitänyt päälläni kertaakaan. Lahkeita pitänee lyhentää. Nyt ne mahtuvat jalkaani, eivätkä kiristä edestä eikä takaa. Hyvä näin. Minustahan tulee tällä menolla vielä rantojen mies.

Kello 12:30 Kirjoitan muutaman sähköpostin

Käyn katsomassa, mitä Dagens Industri kirjoittaa TeliaSonerasta. Kirjoitan aiheesta blogiini. Operaattoreista kirjoittaminen ei oikein innosta. Kaipaan jotain uutta: innovoikaa! Tutkimuslaitos Gartnerin mielestä MobileTV on pantava ilmaiseksi jakeluun. Olen samaa mieltä. Netti-tv:stä ei tule suurta juttua, mutta siinä on lisäarvopalvelun aineksia. Nyt sitä käyttää 60 miljoonaa ja tavoitteena on miljardin mobiletelkkarisopimuksen solmiminen vuoteen ”jotakin mennessä”. Hukkasin lähteen. Ehkä se löytyy. Korjaan silloin tämän kohdan.

Kello 13.00 Kauppapaikka

Tutustun käyttöohjeisiin ja mietin maksuohjelmien rinnakkaistestausta nykyisen version kanssa. Minulla on tarvittavat tiedot Nordea pankista ja muiden pankkien koodit tulevat perjantaina, viimeistään maanantaina. Hyvä näin, tämä on hanskassa.

Kello 13:21 NOUVEAU sur le Salon Bois Energie 19 – 22 Avril 2007 !

  • Investir dans le Bois Energie en Europe – Conférence Internationale
  • Visites guidées de la chaîne des combustibles bois-énergie
  • Annonce des finalistes du Concours des Installateurs
  • La Journée de la Région Centre
  • 200+ exposants et sociétés représentées, et plus encore !

Sain kutsun Orléansiin. Meillä on uusia juttuja tähän tarpeeseen. Pitäisi ehtiä tutustumaan

Kello 14:36 Saan sähköpostia Tarjalta

Hei, tervetuloa Kauppalehden tiloihin Eteläesplanadi 20:een (3. krs.). Juttelen Takapirun kanssa osoitteesta. Päädyn ajatuksissani Stockmannin parkkiin. Toivottavasti siellä on tilaa.

Kello 14:40 Kaksi virkamiestä pölähtää toimistolle

Hups!, tämä tuli äkkiä, joudumme käyttämään kolmekymmentä minuuttia muutaman lomakkeen ja muiden asioiden läpikäyntiin. Aikatauluni pettää, en ehdi ajoissa KL tilaisuuteen. Olin varautunut lähtöön kello 15. Matka Loviisasta Helsinkiin nappaa 60 minuuttia ja parkkipaikan etsiminen päälle. Myöhästyn. Harmi, en voi sille mitään. Lasken ajaessani, että olen perillä kello 16:30. Auton parkkiin saaminen vei ylimääräiset viisi minuuttia.

Kello 15:15 – 16.20 Matka Helsinkiin

Juttelen arkkitehdin kanssa sementistä. Etsimme sitä 25 000 tonnia per laivaus. Spot-erät ovat liian kalliita. Mistähän saataisiin 42 € per tonni? Keskustelemme muistakin infrastruktuurihankkeista. Olemme yhtä mieltä siitä, että yhä enemmän on tehtävä hankkeita rajojemme ulkopuolella. Leipä on pieninä palasina maailmalla!

Kello 16:35 Bloggaajat tapaamine Kauppalehdessä

Meitä on pöydällinen paikan päällä. Näin uusia kasvoja, mutta monet olivat tuttuja tekstiensä kautta. Kivoja ihmisiä. Juttelemme bloggaamisesta, motiiveista, bloggaamisen ja journalismin eroista. Opi muutamia uusia asioita Word Pressistä. Ehdotan nuppineulakartaston lisäämistä. Kuulen, että aktiivi-bloggaajia on 200. Blogien lukijoita on viikoittain 30 000 kpl. Kauppalehden jakelu on 80 000 ja lukijoita on 250 000. Muistinkohan numerot oikein? RedTail Media on rakentanut blogialustan. Sain kortin Jannelta. KL antoi Henri Elon kirjan, ”Löydä Helmet – Vältä kuplat – Tie tuottavaan osakesijoittamiseen.”

Kello 18:08 Ajan ulos Stockmanin paikoituksesta

Jätämme jälkeemme sähköisiä jälkiä. Luen tuon tiedon parkkilipustani. Luottokortilla maksaneen henkilön tiedot rekisteröityvät lukuisiin järjestelmiin. Kamerat valvovat kaikkia liikkeitämme. Iso veli valvoo. Blogin julkaiseminen on sentään tahdonvaraista toimintaa. Voin itse konstruoida omaa elämääni ja vaikuttaa mielikuvien rakentumiseen. Monet muuta välineet tallentavat tekojamme tietokantoihin ilman että tulisimme ajatelleeksi, mitä meistä kerätään. Pieni annos vainoharjaisuutta on paikallaan. Pitäisikö poiketa kaupassa? Tarvitsemmeko jotain? Päätän lähteä takaisin ilman kaupassa käyntiä Stockan kirjakaupassa on Hullut Päivät. Nyt ei ole aikaa kirjojen lukemiseen.

Kello 19:00 Kuudes ydinvoimala Loviisaan!

Fortum tahtoo kuudennen ydinvoimalan Loviisaan. Kuulostelen omaa kantaani: miten on, tahdonko lisää ydinvoimaa naapurustoon. Vanha voimala näkyy melkein toimistomme ikkunasta. Eihän tuo ole vielä kertaakaan posahtanut. Fatalisti, ajattelen, olen fatalisti, meidän on pärjättävä teknologian kanssa. Onko uusi voimala vielä entistäkin turvallisempi? Toivottavasti se ei sano POKS! Kaverini kertoi, että vanhalla atomimyllyllä tehdään sähkö vielä pari vuosikymmentä. Pitänee tarkistaa tuokin kohta.

Kello 19:30 Lähestyn Loviisaa

Selkouutisissa kerrotaan, että Suomi on maailman neljänneksi teknologisin maa. Tanskalaiset ovat nousseet ykköseksi kolmannelta sijalta ja USA on tipahtanut ykköspaikalta seitsemänneksi. Latinalainen Amerikka on nousussa. Minua kiinnostaa Mexico, Brasilia, Chile, Uruguay ja Argentiina. Hyvä, kun ovat nousussa, pidän latinameiningistä. Meillä oli jouluna vieraita Meksikosta.

Kello 19:40 Loviisassa

Luen päivän postin. Viesti Barcelonasta. Ok, ymmärrän yskän. VTT saa kannatusta. Iittalan pörssiin meno kariutui. Kurssivaihtelut panivat pupuja pöksyyn. Pankit saavat huutia. Harry Harkimo arvostelee listautumista hoitaneita pankkeja. H&M teki hyvän tuloksen. Kotona luen, että ”Kauppalehti syntyy nyt uudella organisaatiolla.”

Kello 20:20 Tavallinen työpäivä päätöksessä

Juttelemme Irjan kanssa päivän annista. Mikä meni putkeen ja mitkä asiat ovat auki. Emme ole vieläkään saaneet järkevää vastausta Pariisista. Miksi niin ison kaupan rakentamiseen ei löydy aikaa? Liittykö tämä Networks –kuvioon?

- Hitto, mikä niitä vaivaa, totean hänelle.

- Odotamme kärsivällisesti, Irja kommentoi

Kerron hänelle sementistä.

- Ja on minulla jotain Journalismistakin: UUTINEN MICROSOFTISTA, jonka sain TechCrunchista. http://www.wired.com/wired/archive/15.04/msftmemo.pdf . Microsoft lähetti sisäisen kirjeen vahingossa toimittajalle. Tästä MS saa vielä huutia.