Helsingin keskustassa on ammuttu Aikatalon sisäpihalla sijaitsevassa Grand Shanghai -ravintolassa. Poliisin mukaan mies kuoli vammoihinsa.
Aikatalo sijaitsee Ateneumin takana.Poliisi on eristänyt alueen. Ampuja on nuori mies, ja hänet on saatu kiinni.
Ampujaksi epäillään ammutun poikaa, jonka mukaan isänsä kohteli häntä julmasti.
Avoimen ja läpinäkyvän kansalaisyhteiskunnan rakentaminen on työlästä. Aina löytyy niitä, jotka kohdatessa sanoo suorat sanat: “Turpa kiinni, Kansalainen!”
Kaikille avoimuus ja vuorovaikutus ei sovi. Avoin ja leppoisa meininki ei vetele, kun sukset menevät ristiin kotona, virka- tai työpaikalla. Vallan kammareissa vaikenemista arvostetaan; siitä on hyötyä. Siksi lukuisten yhteiskunnallisten ongelmien kehittyminen jää huomaamatta.
Palataan pienempiin ympyröihin: paikallistasolle. Politiikan vaikuttajat joutuvat astumaan ulos kansalaisten eteen muutaman vuoden välein ja silloin puhetta ja paatosta riittää. Silloin on kehitystä ja parannusta tarjolla. Ja sitten ovi sulkeutuu!
Työkiusamamis- ja häirintäasioissa työnantaja tai puljun johto kokee useimmiten olevansa vahvoilla. Tukena on juristeja ja neuvoantajia. Ei hötkyillä, odotetaan rauhassa viranomaistutkinnan tuloksia. Oikeuden lopullinen päätös menee toivon mukaan pykäliä pilkuntarkasti noudattaen.
Juttujen juridisia yksityiskohtia jyrän alle joutuvat maallikot tai sivulliset eivät välttämättä tunne, mutta kiusattu tietää ja tuntee, millaista jälkeä pitkäaikainen traumaattinen kokemus tuo yksityiselämään ja arkeen.
Kiusatut nuoret, vanhat, pätevät ja tarmoa uhkuneet ihmiset joutuvat varhais- tai sairaseläkkeelle, osaamista ja työvuosia menetetään. Muutama juristi ja terapeutti työllistyy, mutta se on lievä lohtu kokonaisuudessa. Työnantajien vastauksen arvaamme: ei ole kiusattu! Harvoin sentään tapahtuu niin, että työnantajaa olisi kiusattu.
Kiusatun kriisistä toipuminen voi viedä vuosia. Valtaosa taipuu, ei toivu, nöyrtyy kohtaloonsa, syyllisyyttä ja itsesääliä tuntien. Työpaikan lisäksi menee monasti oma talous, perhe-elämä ja yksityiselämä vituroilleen.
“Taistelevan tiikerin” rinnalla ei ole helppo elää tai asua. Siksi hyvätkin kaverit kääntävät itseään suojellakseen selkänsä ja siirtyvät kohdatessa kadun aurinkoisemmalle puolelle. Kiusatuksi tai potkituksi tulleen hätää ja pimeintä puolta hätäisissä erotuspäätöksissä ei välttämättä nähdä. Lasku lankeaa vasta vuosien kuluttua – yhteiskunnalle.
Nokia ja muut suuryritykset ovat irtisanoneet tuhansia ihmisiä, mutta useimmat suurfirmat käynnistävät viisaasti loiventavia siirtymävaiheen valmennus- ja vertaistukiohjelmia yhteiskuntasovun varmistamiseksi.
Asuntovelalliselle salolaiselle tai oululaiselle Nokian potkut on faktisesti kokemuksena yhtä rankka kuin pakkolähtö pikkukaupungin kansliasta.
Yksilön taistelu omanarvonsa ja kunniansa puolesta voi tuntua oudolta, kun on totuttu siihen, että sadattuhannet kenkää saaneet vetäytyvät neljän seinän sisälle, ripustavat tuhkaa tukkaan; on myös "sen pituinen se elämä" -tapauksia.
Syvästi masentuneet eivät jaksa käydä kaupassa, tavata ystäviä, hoitaa asioitaan. Mieletöntä osaamisen tuhlaamista arvovaltasyistä ja muutaman pykälän takia. Arvovaltasyistä tai juristien neuvosta vahvempi osapuoli vetäytyy tunnetusti kuoreensa odottamaan rähinän hiljentymistä.
Useimmiten tämä taktiikka toimii, etenkin jos henkilö asuu samalla paikkakunnalla ja joutuu sukunsa tai tuttaviensa painostuksesta lopettamaan hyvän sään aikana; ettei meiltä mene kunnan virat ja etuisuudet. Hyvä-veli-verkossa on hyvä olla ja ulkopuolella olevat ovat pelkkää ilmaa.
Osaavan, hyvin koulutetun, nuoren ihmisen voimavarat joutuvat arvatenkin taktisessa ja torjuvassa mykkäkoulussa väärään käyttöön. Taisteluasetelma on yleensä erittäin epäsymmetrinen: maahan lyöty vastaan vahva koneisto, joka ei armoa tunne.
Viisaat ja kokeneet suosittelevat sopimista, koska kiusaamistapauksissa voittajia ei ole tai voitot eivät ole pysyviä.
Harvoin kyseessä on kahden kilpailevan paholaisen kamppailusta. Ihmissuhteet voivat mennä solmuun miljoonasta syystä, mutta luovalla johtajuudella vaikeistakin umpikujista päästään ulos.
Sotiakin on soviteltu, hyvin tuloksin.
Jokainen ihminen on arvostuksen ja kunnioituksen arvoinen, oli oikeuden päätös mikä tahansa; Suomi tarvitsee jokaisen osaajan ja veromaksajan ahkeroimaan pehmeämmän ja avoimemman yhteiskunnan puolesta.
Repivät riidat eivät lisää euroja kansantalouteen.
Toivottavasti vallan keskuksista, kodeista ja työpaikoista löytyy maltillisia sillanrakentajia. Jos siltoja ei pystytä korjaamaan, niin vältytään kuitenkin suuremmalta romahdukselta… ja kustannuksilta.
Veijo Turunen
Työpaikkahäirinnän ja työsyrjinnän vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden työpanosmenetykset ovat minimissään 2,5 miljardia/vuosi. Kun siihen lasketaan lisäksi sivusta seuraavien työkavereiden ja aviopuolisojen sairauspissaolojen, työtehon alenemisen, syrjäytymisen, lasten syrjäytymisen yms. kustannukset, niin loppusumma voi olla mitä tahansa, kuitenkin yli 10 miljardia euroa vuodessa. Onhan todettu, että tuollaisesta kohtelusta eivät kärsi vain uhrit, vaan suuri joukko niitä, jotka seuraavat sivusta tekemättä mitään muuta kuin yrittävät pysyä näkymättöminä. Miksi johtavassa asemassa olevat eivät ymmärrä tuota.
Vi hörs, hälsa Irja. 
