On syntynyt paljon pieniä vaatemerkkejä: nuoret tekijät luovat lyövät hynttyyt yhteen, laittavat tuotelappuun oman leimansa ja toivovat, että kauppa alkaa käydä. Malli kuvastaa uutta toimintatapaa. Nyt tehdään kavereiden kanssa yhdessä. Sanotaan ei organisaatioille, byrokratialle, taloudellisille paineille ja päätetään asioista ihan itse. Näin kirjoitin 8/31/04.
Uusi toimintatapa (tässä näkyy verkottuminen)
Yhdessä tekeminen (julkisuutta rakennetaan porukassa)
Yhden asian tiimit (jokainen hoitaa oman tonttinsa, mutta yhdessä julkisuuteen)
Kavereiden kanssa yhdessä (enemmän näkyvyyttä)
Joukkuepeliä yhteiseksi hyväksi (yksinäinen maratoonari vs. joukkuepelaajat)
Ryhmässä tekemisen taidot opitaan opiskeluajan workshopeissa
Tiettyyn pisteeseen asti toiminta onnistuu näin. Monet uudet vaateyritykset ovat senttibisnestä: niiden liikevaihdot ovat hyvin vaatimattomia. Onnen kultamaana monelle yrittäjälle häämöttää Japani. Vienti vaatii kuitenkin paljon ponnistelua ja toimivaa tuotantoa.
Projektimme tarjoaa mahdollisuuden keskittyä tuotantoon (esim. FRÖ)
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset ovat erikseen ja ottavat vastuun myynnistä
Organisoitua ja pitkäjänteistä myynnin ja viennin edistämistä
Sovellamme sähköisen kaupankäynnin keinoja pienten yritysten tarpeisiin
Toisilla käy hyvä tuuri. Nimi lyö itsensä läpi ja alkaa näkyä julkisuudessa, Ivana Helsinki on jo vakiintunut samoin Lustwear ja Hanna Sarén. Hanna Sarén on syntynyt Imatralla, opiskellut Wetterhofissa Hämeenlinnassa ja viettää lomansa Parikkalassa. Kun Sinkkuelämää-sarjan Carrie Brandshaw pukeutui yhdessä jaksossa Hanna Sarénin suunnittelemiin kenkiin, iltapäivälehdissä hurrattiin hoosiannaa, että nyt suomalaisella muotiteollisuudella alkoivat kissanpäivät.
Hanna Sarén suunnitteli puukenkämalleja Talla Ky:lle (Myrskylä)
Televisionäkyvyys ja mediapeitto avainasemassa kotimaan myynnissä
Merkkiä luodaan julkisuuden kautta (Internet maailmanlaajuisesti, YouTube, blogit ja SM)
Taustalla on oltava paljon osaamista ja toimiva tuotanto
Suomalaisten viihdeohjelmien brändisijoitteluihin suhtaudutaan huomattavasti nihkeämmin. Kansan suussa se kääntyy edelleen ilkeästi piilomainonnaksi, vaikka siksi sitä ei voi kutsua hyvällä tahdollakaan. Taideteollisen korkeakoulun muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen on seurannut ilmiötä läheltä.
On todella hyvä, että näitä uusia yrityksiä tulee, koska nuorilla ei ole muuta väylää purkaa luovuuttaan ja tekemisen paloaan. Kaikki yritykset eivät kanna pitkälle, mutta kyllä tästä joukosta löytyy kansainvälistä menestystäkin.
Pienet merkit ovat hintavia isoihin verrattuina, käsityö ja pienet erät maksavat eikä kaikilla ole niihin varaa. Silti ne ovat tärkeitä edelläkävijöitä, joita isotkin seuraavat. Aina voi löytää jotakin, joka liudennettuna sopii massatuotantoon.
Näitä on turha etsiä Stockmanilta. Vielä ainakaan. Tällä tavalla myydään vain tulevaisuuden vaatesuunnittelijoiden omia merkkejä pienten verstaiden yhteydessä toimivista myymälöistä. Vaatteet eivät myöskään kävele kadulla vastaan, sillä useimmat ovat lähes uniikkikappaleita.
Vaatteet ovat nuorekkaita ja leikkisiä, mutta eivät pelkkiä klubivaatteita. Ne on suunniteltu nuorille kaupunkilaisille, trendikkäille, mutta massaan kyllästyneille. Kotimaan myynti ei riitä yritykselle ja kasvu onkin etsittävä ulkomailta.
Nuorekkaita, leikkisiä, klubikuteita
Kasvua etsittävä ulkomailta
Kotimaan myynti ei riitä
Paikallismyynnillä ei elä
GLOBE HOPE
Eritkoistuneen pk-yrityksen tuotannosta menee yli 70 prosenttia vientiin. Tärkein vientimaa on Japani, mutta myös Ruotsi ja Saksa ovat kiinnostavia kohteita. Yhteys japanilaisiin maahantuojiin syntyi malliston koemarkkinoinnissa Vatevassa viime vuonna (2003). Euroopan Unionin -projekti Gateway to Japan vei Globe Hopen messuille Yokohamaan. Kaupankäynti japanilaisten kanssa on onnistuessaan tehokasta, koska yhden japanilaisen maahantuojan kautta tavoittaa 60-120 jälleenmyyjää.
KANAVIEN RAKENTAMINEN
Globe Hopella on neljä maahantuojaa. Kasvumahdollisuuden näyttävät hyviltä, toimitusjohtaja Seija Lukkala kertoo. Konsepti kehitettäminen kesti kaksi vuotta, ja yritys perustettiin 2003. Uudenmaan TE-keskus oli apuna ja ohjasi yrittäjät oikeille konsulteille.
Konsulttien kanssa Luukkala ja Mattila rakensivat liiketoimintasuunnitelman. Samalla rekrytoitiin ensimmäiset kolme nuorta suunnittelijaa, jotka tekivät koemalliston. Ennen tuotannon aloittamista tehty markkinatutkimus paljasti, että yli 30-vuotiaiden kynnys ostaa uusio- ja kierrätysmateriaalista valmistettuja tuotteita on liian korkea. Yrityksen kohderyhmä onkin määritelty nuoriin aikuisiin.
Globe Hopen asiakkas om usein alle kolmekymppinen nainen, jolla on kohtuulliset tulot. Ostopäätös lähtee vaatteesta, kun se on niin muodikas, se on pakko ostaa. Tavoitteena on tulla kohderyhmän parissa arvostetuksi kansainväliseksi merkiksi, jolla on arvoja.
Hankintalogistiikan muokkaaminen on Mattilan mukaan vaatinut paljon työtä. Mattila on koostanut verkoston, joka pystyy toimittamaan raaka-aineita, kuten pyyhkeitä, valmiita tuotteita, tehtaiden ylimääräeriä, sairaalatekstiilejä, armeijan varastoja, työvaate-eriä, luettelee Mattila Globe Hopen raaka-aineita.
Ompelusalin hyllyt ovat täynnä isoja koreja, jotka ovat pullollaan värikkäitä vaatteita ja kankaita. Suurin osa raaka-aineesta saadaan Suomesta, mutta t-paidat ja paitapuserot hankitaan ulkomailta, koska niitä ei juuri valmisteta Suomessa. Suuret erät ovat hyviä, ne mahdollistavat myös suuret erät omassa tuotannossa.
Osa tuotannosta tehdään Nummelassa. Kaksi ompelijaa tekee mallikappaleet ja ompelee pienet erät. Muut työt tehdään alihankintana Virossa. Ihan taloudellisista syistä tuotanto on ulkomailla. Virossa tuotanto on valmiina, siellä on ammattitaitoa ja kapasiteettia.
Yrityksellä on isot odotukset tulevaisuudesta. Uusyritysverkoston ja Suomen Jobs and Societyn kilpailussa Luukkala palkittiin vuoden uusyrittäjänä. Ensimmäisen puolen vuoden liikevaihto oli 35 000 euroa. Yritys tavoittelee kasvua viennin avulla.
Ruotsinpyhtään kunta muuttui vuoden 2010 alussa osaksi uutta suur-Loviisaa. Miten tämä muuttaa viiriläläisten identiteettiä ja elämää?
