Huomista ei enää ole. Jos Maya-kalenteriin on uskominen “huomista ei enää tule”: 21.12. se on finito, kaputt, loppu, ei mitään jää jäljelle…
Sikäli mikäli näin ei tapahdu, päivitän blogiani viimeistään joulupyhien jälkeen.
Kouluampumiset herättävät meissä voimakkaita tunteita. Traagisia tapahtumia, joita emme jaksa seurata, on kuitenkin jatkuvasti eri puolilla maailmaa.
Olemme turtuneet hätään ja väkivaltaan. Sitäkin pitää myydä annostellen.
Sodat, nälkä, puhtaan veden puute, perheväkivalta, liikenne, huumeet ja työtapaturmat tappavat ihmisiä, joista printti- tai digitaalinen media ei kirjoita rivin riviä.
Elämme ihmisinä eriarvoisessa asemassa elävinä ja kuolleina.
Kuolemalla mässäillään länsimaissa, kun hätä ja tuska hiipii naapurustoon tai paikallisyhteisöön ilman ennakkovaroitusta.
Maailman kriisipesäkkeiden murhenäytelmien päivittelyyn kansalaisten henkiset voimavarat eivät riitä. Takerrumme nopeasti unohtuviin otsikoihin; suremme muutaman minuutin ja suuntaamme uuteen pikaruokalaan.
Media poimii maailmalta ne jutut, jotka myyvät parhaiten. Tuntuu siltä, että juuri ennen joulua traagisten tapahtumien markkinoilla on poikkeuksellisen aktiivista tarjontaa, jotta voisimme voivotella ja tuskailla yltäkylläisyydessämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti