maanantaina, kesäkuuta 17, 2019

Sydämen asialla Kuopiossa


Vierailimme Presstekin kanssa Kuopiossa ja KYSissä 13. - 14.9.2018. Matkaan mahtui monta asiaa. Saimme mielenkiintoisen läpileikkauksen Kuopion seudusta, työssäkäyntialueesta, yrityksistä ja ihmisistä, jotka rakentavat Kuopiolle uutta huomista.

Kuvieni ja muistiinpanjojeni avulla pystyn lähestymään vuoden takaisia tapahtumia ja tavoittelen uusia näkökulmia Hyvän Elämän Kaupungista.

Etäisyys Sotkamosta Kuopioon on 142 kilometriä. Se on lähempänä kuin Oulu.

Matkalla etelään olemme ohittaneet Kuopion satoja kertoja ja aina olemme myös tulleet takaisin. Kuopion teatterissa olemme vierailleet lukuisia kertoja. Ikeasta ostamme sisustustarvikkeita.

Kuopio ei ole kaukana, mutta mitä siellä oikeesti tapahtuu? Suunnitteilla on maailman suurin havusellutehdas. Investoinnin hintalappu on puolitoista miljardia euroa. Hanke on ollut vireillä useita vuosia, jopa ennen Äänekosken biojalostamoa.

Wikipedia kertoo hankkeesta näin: "Kuopion Sorsasaloon suunnitteilla oleva sellutehdas, joka olisi maailman suurin havusellutehdas. Se tuottaisi vuodessa 1,2 miljoonaa tonnia havusellua, joka vietäisiin Kotkan sataman kautta. Hanke on Finnpulpin ja hankkeessa on mukana kiinalainen Hengan International."

Finnpulp teki aiesopimuksen Hamina-Kotkan sataman kanssa sellun kuljetuksesta maailmalle. Kuopiosta sellu siirtyisi Savon rataa pitkin Kouvolan kautta Kotkaan.

Hengan Internationalin arvio tehtaan tarvitsemasta rahoituksesta on 1,4 miljardia euroa.

Ympäristöasiat ovat olleet vahvasti esillä. Yle Areenasta löytyy raportti yleisötilaisuudesta 10.10.2019.

Pohjois-Savossa ollaan valmiita laajentamaan metsäalan koulutusta, jos Finnpulpin havusellutehtaan toteutuminen varmistuu.

Finnpulpin Kuopion Sorsasaloon suunniteltu tehdas toisi Suomeen pysyvästi noin 3 400 työpaikkaa. Niistä Pohjois-Savoon tulisi 1 500 työpaikkaa, jotka jakaantuisivat suunnilleen tasan Kuopion seudun ja muun Pohjois-Savon välille.



Ei kommentteja: