Oulu – Sotkamo – Loviisa mielessäni

KUVA: Helge V. Keitel, Oulu (08.092012)

OULU | Yritän ymmärtämästäni päästyäni arvuutella, mikä Loviisaa vaivaa. Kaupunki on kaunis kuin karamelli, mutta ei vain imagollisesti pääse irti ydinvoimamenneisyydestään. 

Matkailuelinkeinon kehittämiselle kaupunki tarjoaa oivalliset puitteet: historia, ydinkeskusta ja ympäröivä maaseutu. Lisäisin vielä merellisyyden. Loviisalla on valtteja, mutta pitkäjänteisyys puuttuu, kehittämisen suunnat epäselviä ja päätöksenteko polveilee strategiapaperista toiseen; suunta puuttuu.

Vertailen mielessäni rannikolla sijaitsevaa Loviisaa ja sisämaan Sotkamoon.

Toinen sijaitsee Oulun korkeudella ja kaukana pääkaupungin päätöksentekijöistä ja luonnollisista turistivirroista.

Loviisasta on vain tunnin ajomatka Helsinkiin ja ajomatka Pietarista Loviisaan on vain muutaman tunnin pidempi. Sotkamoon molemmista (Hesa ja Pietari) pitää matkustaa autolla 8 –12 tuntia.

Miksi Sotkamo, josta matkaa Pietariin on vähintään 500 kilometriä enemmän kuin Loviisaan, vetää venäläisiä turisteja tuhatmäärin, kun Loviisa ei saa pystyyn “ensimmäistäkään” venäjänkielisiä tervetuliaiskylttiä?

Mikä selittää sen, että Sotkamo tekee turismilla yli 50 miljoonan euron liikevaihdon, vaikka bisneksessä “sijainti, sijainti, sijainti” on kaikki kaikessa? Loviisassa turismilla ja venäläisyydellä ansaitaan vain epämääräisiä murusia. Mikä tässä mättää?

Helge V. Keitel

Sisämaasta katsoen Loviisa on:

1. Ydinvoimakaupunki
2. Mikrocity rannikolla
3. Eikse ne oo siellä ruotsinkielisii?

Itse määrittelisin Loviisan niin sanotuksi "oli ennen kaupunki", joka hakee itseään ja identiteettiään:

• Kuningattaren kaupunki
• Rajaseutukaupunki 1809 jälkeen
• Vilkas Valkon suuruuden ajan satamakaupunki (sotakorvausteollisuutta Valkon konepajoista)
• Kylpyläkaupunki (poltetun maan taktiikkaa?)
• Kapakkakaupunki (Valon sataman kukoistusaikoina Loviisassa oli myös katu- ja laivatyttöjä…)
• Pienteollisuuskaupunki (ennen ydinvoimaa)
  

Venäläisille Loviisa lienee tuntematon; ajavat ohi isoilla kaaroillaan. Kotkassa opastetaan venäjäksi. Kaavoihinsa kangistunut Loviisa iloitsee siitä, että on edelleen kuningattaren kaupunki (puoli päivää kulkuetta ja sen jälkeen ei mitään).

Sotkamoon verrattuna Loviisa ei ole matkailukaupunki. Selvennän miksei: Sotkamo on väkiluvultaan hiukan Loviisaa pienempi, mutta elinkeinopoliittisesti ja imagollisesti huomattavasti vahvempi. Jätän kaivannaisteollisuuden tämän pohdinnan marginaaliin.

Sotkamossa on turisteille tarjolla melkein 10 000 petipaikkaa. Matkailupitäjässä käy vuodessa lähes miljoona turistia ja viipymät ovat pitkiä. Palveluvarustus on reippaasti Loviisaa rikkaampi ja monipuolisempi. Petien lisäksi on paljon muutakin tarjolla, mutta parannettavaa on toki täälläkin.

Paikallisissa kaupoissa käy venäläisiä sesonkiviikkoina saman verran kuin ruotsinkielisiä Loviisassa. Parhaimpina aikoina Sotkamo majoitta 5 000 venäläistä per viikko; puolet vakituisesta väkiluvusta.

Kainuun korpeen tulee väkeä Moskovasta, Pietarista, Karjalasta, Kostamuksesta. Autoista päätellen venäläiset asiakkaat ovat kaksi kertaa meitä rikkaampia. Osa viipyy viikon tai kauemmin, jotkut tekevät vain ostosmatkoja. Palveluja ostettaisiin paljon nykyistä enemmän; mielikuvitus rajana.

Sotkamolaisten matkailuyritysten johdonmukainen työ kantaa hedelmää. Matkailua on rakennettu 30 - 50 vuotta, eli sukupolven ajan. Sotkamolaiset mieltävät nykyään kuntansa matkailupitäjäksi. Teot ja infrastruktuuri tukevat mielikuvaa.

Kunta on vetäytynyt matkailubisneksen operatiivisesta toiminnasta ja tulos tehdään yritystasolla. On onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta rakenne on parinkymmenen vuoden aikana tervehtynyt.

Kunnansähly on vähentynyt. On vaikea kuvitella, mitä annettavaa byrokraateilla olisi palveluliiketoimintaan.