lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Nokia kiusaa Applea

Nokian Olli-Pekka Kallasvuo kiusaa Applen Steven Jobsia rakentamalla verkkoon, Applen iTunen tuntumaan, OVI-nimsen hyvän näköisen musiikkilataamon. Lontoossa Nokian OVI-palvelun lanseerauksessa muisteltiin yhtiön historiaa. Pitkävartisten kumisaappaiden ja vessapaperin valmistaja on muuttunut matkan varrella. Nykyisessä palvelumallissa rokki soi ja räppi raikuu.

Uutta hanketta esitellyt Olli-Pekka näytti stagella painijalta, joka helposti voittaisi Stevenin vapaapainissa. Lontoossa johtaja Antti Vanjoki hehkutti, että yhtiön uusista internet-palveluista tulee vielä merkittävää liiketoimintaa. OVI toimii haluttaessa myös tietokoneen musalataamona. Nokia on sopinut neljän läntisen levyjätin kanssa musiikin jakelusta. Erottuakseen Applen iTunesta, ovesta luvataan parempaa paikallista tarjontaa.
  • Musiikin lataamisesta kuluttaja pulittaa 1 € per kappale
  • Suurin osa tuotoista menee musiikkiyhtiöille, mutta Nokia juustohöylää itselleen siivun jokaisesta latauksesta
Nokia investoi valtavasti palveluihin ja ohjelmistokehitykseen ja Nokiassa uskotaan totta kai, että satsaukset maksavat itsensä jollain aikavälillä takaisin.
  • N95 laitteissa toimivat navigointipalvelut ovat jo löytäneet kuluttajat
  • Nokia tarjoaa kartat ilmaiseksi
  • Asiakas voi maksaa reittineuvonnasta
  • Nokia kerää myös mainostuloja logoista, jotka näkyvät karttapalvelussa
Nokian uhoilee myös kosketusnäyttöisellä puhelimella. Olli-Pekka heitteli kiviä Applen suuntaan naarmuttaakseen iPhonen kosketusherkkää pintaa. Vuoden 2008 aikana Nokiallakin on kosketusnäyttökapuloita tarjolla.

Ilkkujat muistuttavat, ettei Nokian neljä vuotta takaperin tuomat N-Gage pelikoneet ole tuottanut muuta kuin harmaita hiuksia entisen kumisaapasfirman johtajille. Mutta pomoilla riittää sisua: musiikkibusinekseen mennään vaikka väkisin ja sieltä tavoitellaan johtavaa asemaa.

OVI-palvelusta voi musiikin lisäksi ladata myös pelejä puhelimiin. OVI ratsasta paikallisuudella. Valikoimassa on tuhansia paikallisten levy-yhtiöiden valikoima niin Intiassa kuin monilla muillakin markkinoilla.





Ei kommentteja: