perjantaina, toukokuuta 09, 2014

Loviisalaisen “sotakirjeenvaihtajan” mietteitä

 

Loviisan kaupunki vastaan Tiina Keskimäki –tapausta käsitellään toukokuussa 2014 hovioikeudessa. Kirjoitin tämän postauksen eilen, mutta saan sen teknisistä syistä johtuen julkaistua vasta tänään.

Keskimäen vastineessa todetaan muun muassa: “Kaupungilla ei ollut ollut asiallista ja painavaa Keskimäen henkilöön liittyvää syytä päättää työsuhdetta. Väitettyä lojaliteettivelvoitteen rikkomista ei voitu pitää erittäin vakavana ja suurta haittaa aiheuttavana. Keskimäelle olisi tullut joka tapauksessa antaa varoitus ennen irtisanomista.”

Loviisan kaupunki on käräjäoikeudessa esittämäänsä vedoten vaatinut, että Keskimäen valitus hylätään.

“Kaupungilla oli ollut oikeus irtisanoa Keskimäen työsopimus varoitusta antamatta, koska Keskimäki oli rikkonut vakavasti lojaliteettivelvoitettaan. Kaupungilla olisi ollut oikeus jopa purkaa Keskimäen työsuhde tämän menettelyn johdosta, mutta kaupunki oli valinnut lievemmän päättämistavan eli irtisanomisen. Keskimäen viranomaisille tekemät tutkintapyynnöt eivät olleet olleet irtisanomisen perusteena.”

loviisankirkkojatori_2006-0

KUVA: Voisiko maallistuneessa kaupungissa kirkolla olla sovittelijan rooli? On ristiriitojen repimässä maailmassa isommistakin asioista sovittu. Järki käteen, tunteiden hallintaa ja sovinnon sorvaamista paremman huomisen hyväksi.  

Vaatimukset ja vastineet ovat paljon pidempiä, juristit ja hovioikeuden tuomarit ottavat kantaa ja hovioikeuden päätös tulee tämän kuun aikana.

Olen seurannut tapatusta alusta alkaen, asuin Loviisassa, kun riita käynnistyi. Aineistoa on kertynyt valtavasti ja täältä kaukaa katsottuna riita tuntuu perin epäsymmetriseltä: instituutio (suuri työnantaja) vastaan ei periksi antava (hankala?) ylempi toimihenkilö.

Tiina Keskimäki on hakenut oikeutta, ymmärrystä ja henkistä tukea sosiaalisessa mediassa, lukuisilla forumeilla, on esiintynyt television MOT-ohjelmassa. Kaupunki on panostanut asian juridiseen käsittelyyn ja on ollut huomiota herättävän säästeliäästi julkisuudessa.

Molemmat osapuolet on tuomittu lukuisissa some- ja toriparlamenteissa syylliseksi, voittajiksi ja häviäjäksi. Osapuolten porukoista valtaosa on tipahtanut kärryiltä, minä mukaan lukien, sovintoa ei ole yritetty. Oletettavasti työnantaja kokee olevansa vahvoilla ja haluaa Keskimäestä varoittavan esimerkin.

Tiina Keskimäki on pannut paljon yhden kortin varaan. Nuorehko, osaava, hyvin koulutettu nainen ei kuuntele rivien välistä luettavissa olevaa “järjen ääntä”; metsästää apinan raivolla oikeutta itselleen.  

Eihän se yhteiskunta tällä tavalla pyöri…

Kaltoin kohdelluksi tullut työntekijällä on kaupunkiin verrattuna suhteettoman paljon pelissä: työelämän ulkopuolelle tipahtaminen vuosiksi eteenpäin, arjen hallinnan vaikeutuminen, velkakierre (jos kohtuullistamista ei tapahdu), perheen taloudenhoidon vaikeutuminen, henkilökohtainen tulevaisuus umpikujassa, pitkä tie eläkeikään…

Mitä järkeä tässä on, vaikka vahvemman oikeus toteutuisi? Työntekijöiden kyykyttäminen ja nöyryyttäminen ei voi olla kuntatyönantajan etu, vaikka osaisi navigoida pykäläviidakossa ahtaalle ajettua työntekijää paremmin.

Oikeuden päätöksen ennakointiin en viitsi lähteä, eikä siitä olisi mitään apua. Sopimusyhteiskunnassa on aina mahdollisuus asettua kiltisti neuvottelupöytään, maistella kahvia ja paikallista berlinermunkkia.

Pöydän siivoamisen jälkeen loviisalaiset voisivat panostaa Strömforsin tehtaan lopettamispäätöksen (yt-neuvottelut) vaikutusten vaimentamiseen. Sekin vaatii lukuisten uusien myönteisten uutisten tekemistä.

Ohjatkaa energianne uuden rakentamiseen. Vanhat rakenteet romuttuvat muutenkin järkyttävällä ripeydellä.

Tässä oma kannanottoni asiaan, jossa en näe voittajia ilman sopua.

Lähetä kommentti