sunnuntaina, elokuuta 11, 2013

Tapahtumat ja mökit vetävät Kainuuseen

Kainuu hyötyy tilastokeskuksen vuoden 2012 Suomalaisten matkailu-tutkimuksen mukaan maakuntana kesällä tulevista kotimaan matkailijoista suhteellisesti eniten muihin maakuntiin verrattuna. 2013-07-04 16.12.34

Viime vuoden (2012) kesä-elokuussa Kainuuseen tehtiin yhteensä 168 000 matkaa. Näistä puolet tehtiin maksulliseen majoitukseen. Toisaalta Kainuun osuus kaikista kotimaan matkoista oli vain kaksi prosenttia.

Syyt maksullisen majoituksen runsaaseen käyttöön Kainuussa ovat muun muassa majoitusten korkea laatu ja suuri tarjonta, edullinen hintataso ja tapahtumat. Luonnon vetovoima houkuttelee matkailijoita lomamökeille.

Kainuun ongelmana ovat kalliit kulkuyhteydet ja kova kilpailu kotimaan matkailijoista. Ajatellaan, ettei kahden prosentin osuutta koko maan kohteista ei kuitenkaan merkittävästi pystytä kasvattamaan. Kansalliseen kotimaan matkailuun ei saa julkista rahaa.

Tehokkain keino alan kasvattamiseen on ulkoisen viestinnän kehittäminen. Siihen on tällä hetkellä käytettävissä ennätysmäärä euroja. Eniten kasvua tavoitellaan maan rajojen ulkopuolelta tulevista matkailijoista.

Suurin osa ulkomaalaisista turisteista on venäläisiä. Toinen alati kasvava matkailijamaa on Hollanti. Seuraavaksi matkailun on suunnattava katseensa Aasiaan. Sen potentiaali on Kainuun matkailun kannalta suuri.

Rahaa on virrannut matkailun ansiosta Kainuuseen myös kesällä 2013. Heinäkuun matkailijamäärät ovat edellisvuotta suuremmat. Maakunnan vetovoimaa ovat lisänneet kesän suuret tapahtumat, kuten suunnistuksen ja suopotkupallon MM-kisat.

Tulevaisuudessa matkailussa keskitytään kehittämään sisältöä. Tapahtumat tuovat matkailijoita luonnonrauhaa enemmän, sillä tekemistä halutaan entistä enemmän.

Kainuun vetovoimaisin matkakohde on edelleen Vuokatti. Sen vahvuuksia on monipuolisuus ja ympärivuotisuus.

Lähde: Kainuun Sanomat 2.8.2013

Lähetä kommentti