lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Ideapark Liikekaupungin Uutiset

Otin tamperelaisesta hotellista mukaani "ideapark LIIKEKAUPUNGIN uutiset". Lehdykäinen kertoo, mitä kaikkea ideaparkin seinien sisällä tapahtuu.

Ideapark sijaitsee Lempäälässä, jonne on 10 minuutin ajomatka Tampereelta. Ulkomuistista ajattelin, että "parkiin" on pidempi matka.

Keskuspuiston jääalueelle oli viikonvaihteeksi kuskattu 100 kuutiota lunta ja pohjoispäähän ideaparkilaiset olivat rakentaneet kattoa hipovan rampin laskettelijoille.

Sisälumiradoilla painelivat hiihtäjät perinteistä ja ramppia alas viilettivät laskettelijat laudoilla ja suksilla. Yksi jos toinen oli tullut ihmettelemään reiliä laskeneiden taitoa ja rohkeutta.

Tänään - lauantaina - ideaparkissa järjestetään ensimmäiset Talopäivät. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille rakennusalan toimijoille ja erityisesti talotehtaille, jotka esittelevät rakentamisesta kiinnostuneille mallistojaan ja tekevät tapahtumatarjouksiaan.

Lisäksi Talopäivillä käsitellään ajankohtaisia rakentamiseen liittyviä aiheita kuten rahoitusta sekä vesi- ja energiahuoltoa.




Ei kommentteja: