sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013

Kontiomäen Asemaravintola

Hiukka stailattu ilmoitus Kontiomäen rautateiden risteysaseman ravintolan ovelta oteettuna.

Kontiomäellä ei ole entistä roolia henkilöliikenteen kannalta. Muistan Helsingissä asuessani kuulutuksen, "Pikajuna Kontiomäen kautta Ouluun lähtee laiturilta X..."

Puutavaran tuonti- ja logistiikkakeskuksena sillä on kasvava rooli.

Kontiomäen puutavara-asema-aluueseen on investoitu miljoonia euroja. Puuta tuodaan muun muassa Venäjältä. Täältä koivupöllit rullaavat Enon tai Kemin sellutehtaille.

Asemaravintolalla on kulttipaikan rooli. Jaana Mikkonen on pitänyt Kontiomäen asemaravintolaa jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Hyvän aprillipilan hän ainakin järjesti ystävilleen ja sukulaisilleen aloittamalla toiminnan 1.4.1992, kertoo paikallinen Paltari.

Ravintoloitsija Jaana Mikkonen avaa neljänä päivänä viikossa kapakkansa, Kontiomäen Asemaravintolan ovet. Jaana on emännöinyt lähes 85-vuotta toiminutta ravintolaa jo yli 20 vuoden ajan.

Vuoden 1993 jälkeen ei matkustajajunia ole lähtenyt enää Vuokattiin. Ouluun ja Kajaanin kautta Kuopioon, Pieksämäelle, Mikkeliin ja Kouvolaan Kontiomäestä junat vielä väkeä kuljettavat, kirjoittaa Sotkamo Lehti.

Lähetä kommentti