maanantaina, helmikuuta 25, 2013

Sotkamon Nesteen ikkunasta ulos

Jatkan pienten askelten julkaisupolitiikalla kännykälläni Nesteen baarista. Ulos lähtevät äijät vinoilevat tutulle: "Herran rauhaa!"

Eivät  he minulle sanoneet, koska eivät tunne, vaikka olemme nähneet monta kertaa.  Pitävät ehkä meikäläistäkin pelkkänä turistina. He suuntasivat tervehdyksen toisessa pöydässä istuvalle alkuasukkaalle.

Kahvilassa on tänään laskujeni mukaan vain yksi venäläinen turisti ja yksi etelän hurri (minä), sekä matkailupitäjän vakiasukkaita.

Vieraita muualta hiihtolomalla täällä on muutamassa pöydässä. Ulkona on nollakeli. Tänään en huomannut kylällä ainuttakaan moottorikelkkailijaa.

Luen lehdet ja palaan konehuoneelle juttuja tekemään. Päivän epistolassa on viime vuoden alvit ja hiukka tekemätöntä hallintoa tämän kuun osalta.

Tälle päivälle on yksi maineenhallinnan analyysi,  jota en julkaise. Konehuoneelle ajaessani makustelin yhdelle blogeistani uutta nimeä. Vaihtoehtoja ovat "Ministerinleike" tai "Hiomo" tai "Hajasijoituksia" tai "Voimala" tai "Uudisraivaaja".

En osaa vielä tänään päättää. Viranomaiset tiesivät, että Talvivara oli pumpannut miljoona kuutiota vääränlaista vettä sakka-altaaseen. Se selittää alhaisen peehoon. Saas nähdä, millainen metakka tästä syntyy?

KUVA: Helge V. Keitel, Nesteen Baari, Sotkamo (25.2.2012)
Lähetä kommentti