torstaina, lokakuuta 13, 2016

Tallinna vuonna 1996 ja 2016

The Baltic Guide siirtyi internettiin vuonna 1996. Virossa internet-yhteyksiä oli tuohon aikaan kaksi tuhatta asukasta kohden. Suomessa luku oli maailman suurin eli 45 internetyhteyttä tuhatta asukasta kohden.

Parikymmentä vuotta takaperin joitakin häiritsi alkoholia Suomeen raahaavien suomalaisten paljous.


Silloin kuviteltiin, että Viron pelastajia ovat ulkomaiset investoinnit ja turismi.  Vuonna 1995 matkailu kasvoi ja toi maalle 4,3 miljardin kruunun tulot. Hotelli Virun Merineitsi-ravintolassa sveitsinleike maksoi 86 kruunua ( 5,50 euroa).

Vuonna 2016 A- ja B-terminaaliin saapuvat matkailijat eivät voi olla panematta merkille alueen vilkasta rakennustoimintaa. Aikaisemmin rakentamaton maa-alue on pantu uuteen uskoon, sinne nousee asuin- ja liikerakennuksia. Varaukset raideliikenteellekin on tehty.

Nykyaikaa on Telliskiven kampus, jossa kulttuuri ja bisnes ovat löytäneet toisensa. Telliskivi on yksityisellä pääomalla toimiva luovan talouden keskus, jonka alueella käy töissä tuhat ihmistä. Ravintolat, kaupat ja kulttuuritapahtumat vetävät  boheemia neuvostoretroa henkiään tehdasmiljööseen 700 000 kävijää vuodessa.

Telliskiven kampus on puristunut samannimisen kadun ja radan väliin Kalamajan ja Pelgulinnan puutaloalueiden rajalla. Kymmenen teollisuusalueen ryppäästä vanhimmat ovat 1940-luvulta. Tehdas palveli ensin rautateitä. Neuvostokaudella siellä alettiin valmistaa sähkötekniikkaa.

Monen mielestä Tallinna on jo nyt julkisen liikenteen paratiisi. Päiväretkellä olevat turistit ja tallinalaiset ottavat siitä kaiken hyödyn irti.

Raiteilla kulkeva matkanteko onnistuu tulevaisuudessa keskustasta lentokentälle. Muutoksia on tulossa muuallekin. Raitioliikenne Kopliin ja rautatieaseman vieressä oleva tori muutetaan nykyaikaiseksi.

Muutokset merkitsevät vanhojen asioiden siirtymistä historiaan. Vielä hetken saa matkustaa heiluvissa ratikoissa  linjojen 1 ja 2 päätepysäkille Koplinmäelle.

Olemme matkoillamme etsineet trendikkäitä ruokapaikkoja sekä muita kohteita internetistä. Baltic Guide kertoo: Lue älypuhelimestasi tai tabletistasi tuoretta tietoa Virosta (www.balitcguide.ee).

Itä-Viron maaperän rikkaudet ovat nousseet keskusteluihin. 1980-luvun lopulla Neuvostoliitto suunnitteli sinne suuria fosfaattikaivoksia. Luontoa suojelemaan nousseet kansalaiset panivat hanttiin ja loivat toiminnallaan pohjan myös Viron itsenäisyyden palauttamiselle.

Viron fosfaattiesiintymä on Euroopan suurin, käyttöönotto merkitsisi tuloja keinolannoitteiden muodossa. Mutta geologit ja luonnontieteilijät eivät ole löytäneet yhteistä kieltä, koska Viron suurimmat vesivarat ovat samalla alueella. Monet vastustavat jopa maaperän tutkimista. Mahdollinen tutkimustoiminta ja ja kaivausten aloittaminen kestää ainakin parikymmentä vuotta.



Lähde: The Baltic Guide, huhtikuu 2016




Ei kommentteja: