torstaina, kesäkuuta 04, 2015

Kotona Sotkamossa uusin ajatuksin


Tulimme äsken takaisin Lignasta. Maailman suurin mekaanisen puunjalostuksen messu Hannoverissa oli antoisa, saimme uutta tietoa sahateollisuudesta, bioenergiasta ja puutuotteiden jalostuksesta, päivitimme ajatuksiamme ja KK-Netin kuvapankkiin kertyi tuhansia uusia kuvia.

Miten havaintomme heijastuvat kainuualaiseen paikallistalouteen? Vastauksen antaminen synnyttää sisäisiä ristiriitoja. Ligna 2015 oli valtava tapahtuma, näytteilleasettajia oli 1550, mutta ihmisvilinästä emme onnistuneet laskemaan suomalaisten osallistujien määrää. Kainuulaisia siellä oli korkeintaan kourallinen.

Suomalaisyrityksiä Lignan lukuisissa näyttelyhalleissa oli näyttelyluettelon mukaan yli kolmekymmentä. Kainuusta ei tietääksemme ollut ainuttakaan. Suomalaisten vahvin anti keskittyy puunkorjuuseen ja sahateollisuuteen.

Jatkojalostuksen automatisoinnissa, robotisaatiossa ja teollisuuden neljännessä vallankumouksessa (Industry 4.0) yritystemme rooli on marginaalinen. Meillä puhutaan biotalouden tuhansista uusista työpaikoista. Mekaaninen puu, sahatavara ja puujalosteet mahtuvat biotalouden ja vihreän talouden määritelmiin; maailmalla vahvuutemme ja osaamisemme ei näy.






Ei kommentteja: