tiistaina, elokuuta 21, 2012

Innovaatiojuna 2.0 Kajaaniin ja Kainuuseen

velimattikarppinen

KUVA: Helge V. Keitel, Sotkamo

Meillä oli tänään 21.8.2012 kello 09 – 11 moni-ilmeinen keskustelu Veli-Matti Karppisen kanssa Kainuun Nuotta ry toimistossa, entisen rajavartioston esikunnan tiloissa.

Veli-Matti innostui kylien kehittämisestä 1990-luvun alussa. Itse pääsin vauhtiin vasta Ranskasta palattuamme “Wirby the Global Village” televisio-ohjelman jälkeen 1998.

Kainuussa kylien kehittämisen juuret ovat syvemmällä kuin mielikuviemme vauraammassa etelässä.

Tiukemmin orientoiduin kyläteemaan Itä-Uudenmaan Kylät ry perustamisen jälkeisinä vuosina. Toimin sekä varapuheenjohtajana että puheenjohtajana. Ehdin jopa kyllästyä koko kyläteemaan paikallispolitiikan tunkeuduttua päätöksentekoon.

Digital Villages –kehittämishankkeessa etsimme kylien kehittämiselle uutta suuntaa. Kuvassa mukana oli 2000-luvulla muun muassa puurakentamisen ja etätyön yhdistäminen. Pernajan Koskenkylässä saimme kylärakentamisen ituja liikkeelle: ITU = Itä-Uudenmaan kylät!

ITU:lla viitattiin ajattelussamme sekä IT että Unioniin! Sieltähän niitä kehittämisrahoja kaivattiin ;) Mainitsen vielä, että Wirby the Global Village valittiin Itä-Uudenmaan ensimmäiseksi vuoden kyläksi 1998.

Valinnan kunniaksi järjestimme Galaxy Galan, josta tuli Ungdomsföreningen Framåt rf. suurin tapahtuma “ever”.

Haluan nyt tässä nostaa tapetille Nakertajan: www.nakertaja.net Nakertajan kehittämisestä on Anna-Katriina Salmikangas tehnyt väitöskirjan (Jyväskylän yliopisto), jonka haluaisin lukea. Salmikangas toi yhteissuunnittelun Kainuuseen: kolmiyhteydessä mukana yhteisön  asukkaat, viranomaiset ja luottamushenkilöt.

Nakertajan merkittäväksi eduksi on tulkitsen, että toiminta on saavuttanut 30 vuoden merkkipaaluun, se työllistää ja tuottaa merkittävää liiketoimintaa. Pitkäjänteiselle kehittämiselle nostan hattua!

Innovaatiojuna 2.0 tavoitteeksi nostimme Veli-Matin kanssa DISTANCE = etäisyyden poistamisen. Nykyteknologian ansiosta mikään kylä tai maa ei enää ole syrjässä. Kehityksen kelkassa pysyminen edellyttää meiltä halua ja toimintaa yhteisölliseen sosiaalisen pääoman kehittämiseksi.

Mikään ei le mahdotonta: kaikkien tuntema Apple nousi autotallista maailman arvokkaimmaksi yhtiöksi ($550 billion = Miljardia] vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa.

Kuka teistä / meistä tietää, mitä kotikyliemme autotalleissa tänään puuhataan?

Ei kommentteja: