sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

James Ellroy – Piru Kirjailijaksi

E71_24.10.2009_Sotkamo 013 Maailmanmaineeseen noussut rikoskirjailija vietti nuoruutensa kadulla. James Ellroy murtautui taloihin ja varasteli alusvaatteita. Tytöistä tuli hänelle pakkomielle. Ellrroy varasteli tyttöjen rintaliivejä ja alushousuja.

Mister Ellroy on pahansisuisen kirjailijan maineessa. Häntä luonnehditaan nihilistiksi, jonka kirjat tarjoilevat toivottoman pessimististä kuvaa maailmasta.

Livenä mies on rento, leppoisa ja rento. Hän vain kirjoittaa intohimoisista miehistä ja naisista.

James Ellroy on kirjoittanut dekkareita 28 vuotta. Ensimmäisen niistä 31-vuotiaana.

Kirjailijaksi hän oppi lukemalla. Hän vain luki valtavasti ja lähes yksienomaisesti rikoskirjallisuutta. Vuonna 1948 syntynyt kirjailija poikkesi Suomessa helmikuussa 2010 ja viihtyi täällä kaksi päivää.

Hän varttui köyhänä rikkaassa naapurustossa, eikä hänen elämässään ollut äidin väkivaltaisen kuoleman jälkeen muita läheisiä naisia. Hänen äitinsä tapettiin samaan aikaan, kun nuoren Ellroyn seksuaalisuus alkoi herätä. Äidin murhaajasta ei edes etsivän avustuksella tullut mitään selvää puolentoista vuoden uurastuksesta huolimatta.

Vaikka naiset ovat hänelle tärkeitä, Ellroy on elänyt suuren osan elämästään yksin.

Lähde: Iltasanomat, toimittaja Varpu Salo.

Ei kommentteja: