perjantaina, helmikuuta 15, 2008

Igglo pakenee Norjasta | Kauppalehti.fi

Igglo pakenee Norjasta | Kauppalehti.fi: - Norjalaiset ovat kuin iso kaveripiiri, josta ulkomaalainen on aika pihalla, Nurmio sanoo.

Verkossa kiinteistöjä välittävä Igglo on hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmion mukaan lopettanut toimintansa Norjassa ja hakenut siellä toimineen yhtiönsä selvitystilaan jo tammikuun puolivälissä.

Helge: Voi taivas, Igglo oli hetken suomalaisen Web 2.0 toiminnan suurista esimerkeistä.

Samassa konsernissa on IRC-Galleria ja Habbo-hotel.

Mitä tämän jälkeen tapahtuu?


Yhtiö ehti olla Norjan markkinoilla vain kahdeksan kuukautta. Nurmion mukaan patikkareissuun upposi kolme miljoonaa euroa.

Igglo tunnustaa epäonnistuneensa Norjassa täydellisesti.

- Yhtiö teki kaikki mahdolliset virheet, hankkeella oli väärä ajoitus, väärä johto ja markkinat arvioitiin väärin, Nurmio luettelee.

Nopeaa kansainvälistymistä luvannutta Iggloa houkuttelivat Norjaan asuntojen kova hintataso ja korkeat välityspalkkiot. Suomen kokoisille markkinoille meno tuntui sopivalta ensiaskeleelta maailmalle.

Sitä Igglo ei osannut ennustaa, että suomalaista tulokasta odotti hyinen vastaanotto.

- Norjalaiset ovat kuin iso kaveripiiri, josta ulkomaalainen on aika pihalla. Meidät pantiin hetkessä sivuun, Nurmio kuvaa.

Ei kommentteja: