lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Ebba von Sydow kova likka bloggaamaan

Hesari esitteli 25. tammikuuta 2008 lehdessä - KOTI & TYYLI -osastollaan 25 vuotiaan Ebba von Sydowin, joka blogeillaan tyhjentää muotivaatteet hyllyiltä ja vaaterekeiltä.

Ebba on tytöille suunnatun Veckorevyyn-lehden verkkojulkaisuun päätoimittaja, jonka muotiblogi Ebbas blogg kuuluu monen suomalaisenkin nuoren nettisuosikkeihin.

Ruotsin luetuinta muotiblogia seuraa viikkottain kaikkiaan noin 70 000 ihmistä.

Bloggaava Ebba poikkesi Suomen Helsingissä, missä hän optikkoketjun Specsvers lehdistötilaisuudessa kertoi kevään 2008 trendeistä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Ebba jakaa muotioppejaan Suomessa. Ruotsissa yritykset kutsuvat hänet taajaan vastaavien tapausten vetonaulaksi.

Valovoimainen Ebba mieltää itsensä muotitoimittajaksi tai lifestyle-journalistiksi, joka kirjoittaa nuorille kuin kavereilleen.

Moni vaatevalmistaja näkee Ebban potentiaalisena myynninedistäjänä. Suomessa Ebban "rättialan" vinkeistä saattaisi olla apua, koska käytämme ruotsalaisiin nähden huomattavasti vähemmän rahaa vaatteisiin.

Hänen mielestä "ruotsalaisetkin ovat käytännöllisiä, mutta silti muodikkaita". Elämme nopeassa ja pinnallisessa maailmassa, jossa ensivaikutelmalla on tärkeä asia.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Hesarin jutussa mainittiin, niin Ebba on kyllä aika suosittu suomalaisten trendiblogaajien joukossa. Ja muutenkin suomalaiset nuoret tuntuvat aika hyvin seuraavan länsinaapurin blogiskeneä tältä osin, nyt on tullut mm. videoblogausta tuonne muotiblogeihin jne.

Helge Keitel kirjoitti...

mari koo, kiitos kommentista. Olen tänään pyörinyt muodin ja lifestylen maailmoissa. Kävimme ostoksilla Kotkassa ja tehtäväni on toimia kassin kantajana ja ostosten vahtina.

1. Uudet silmälasit Irjalle
2. Eurokankaasta ideoita
3. Vaatteet on naisen aatteet
4. Kampaajalla

En saanut omalle kuontalolle leikkausta, mutta sillä aikaa, kun Irja oli kampaajan hoidossa, luin naisten lehtiä: Me Naiset, Trendi ja ulkomaalaisia elämäntyylilehtiä.

Jäin niitä selaillessani miettimään miesten kielen köyhyyttä ja teknisyyttä. Lehtikirjoituksissa käytettiin solkenaan sellaisia sanoja, joita ei näy tekniikan maailmassa ja gadget kuvauksissa:

- hienostunut
- hellä
- kaunis
- huolehtia
- lämmin
- luonteva
- pidä huolta itsestäsi (ei autosta tai tietsikasta)
- hohto
- viehätysvoima
- sädehtivä
- lumoava
- kaunis
- sadunomaista taikaa
- mielihyvä
- käsityön ainutkertainen jälki
- nauttiminen

Ei makeata mahan täydeltä, mutta tässä muutamia.

Kampaamo osoittautui miehelle (roudarille) oppimisympäristöksi. Tekivät kaiken lisäksi kaunista jälkeä. Irja myhäilee tyytyväisenä toisessa huoneessa tietsikkansa ääressä: uudet silmälasit, uusi leikkaus ja hyvällä mielellä.

Tämä tuli mieleen Ebban tyylistä.

Helge Keitel kirjoitti...

Ebba von Sydow ei ole Ruotsin luetuin bloggaaja. Katselin viime viikolla Ruotsin TV4:sen ohjelmaan "Tjejbloggarna", joka kertoi seitsemäntoista vuotisesta blondista, jolla n 150 000 lukijaa viikossa. Kirjoitin Blondinbellasta täällä
http://niemiproduct.blogspot.com/2008/02/modetjej-typisk-bloggare.html